Ekopullo

28.4.2005

Kesäsesonki testaa pullojen kierron tehokkuutta


Uudelleentäytettävien olut- ja virvoitusjuomapullojen palautusaste oli viime vuonna 97%. Vaikka pullojen palautusprosentti on ollut Suomessa jo pitkään lähellä 100, voidaan järjestelmän tehokkuutta silti vielä lisätä nopeuttamalla palautuksia.


Ekopulloyhdistys huolehtii siitä, että jäsenillä on käytössään riittävästi juomapakkauksia
Yhdistyksen hallinnoimassa järjestelmässä kiertää noin 315 miljoonaa pulloa. Pullokannan on oltava riittävä ja tarkoituksenmukainen, mutta ei ylimitoitettu, jotta materiaali-, varastointi- ja käsittelykustannukset pysyvät kurissa. Erityisesti kesäsesonki edellyttää järjestelmältä huippuunsa vietyä tehokkuutta, jotta panimoteollisuus pystyy vastaamaan kysyntään.


Kysynnän kasvu lisää palautuspullojen tarvetta


Vuodessa on neljä selvää kysyntäpiikkiä: pääsiäinen, vappu, juhannus ja vuodenvaihde. Kesäsesongin aikana ja erityisesti juhannuksena kulutus on suurimmillaan. Kysyntäpiikit eivät kuitenkaan sanottavammin näytä vaikuttavan pullojen palautumiseen, vaan kuluttajien palautusvauhti pysyy suunnilleen vakiona kuukaudesta toiseen.
Kierrätysjärjestelmän toimivuus joutuu vuosittain testiin juuri sesongin alla, jolloin panimot tarvitsevat tyhjiä pulloja tavallista suurempia määriä. Ekopulloyhdistyksen jäsenillä on nimittäin velvoite toimia siten, että kaikista täytetyistä juomapakkauksista vähintään 95 % on käytettyjä. Järjestelmän on hyödynnettävä olemassa olevaa pullokantaa mahdollisimman tehokkaasti, paitsi ympäristösyistä myös siksi, että juomapakkauksiin sitoutuu paljon pääomaa. Tilannetta helpottaa jonkin verran se, että yhdistyksen jäsenet ostavat tarvittaessa pulloja ensisijaisesti toisilta jäseniltä.


Kierrätyksen nopeuttaminen edellyttää aktiivista panosta kuluttajilta


Vuonna 2004 pullon matka panimolta kaupan kautta kuluttajalle ja takaisin kesti keskimäärin kolme kuukautta. Jonkin verran on viitteitä siitä, että oluen monipakkausten yleistyminen olisi hidastanut pullojen palautumista kiertoon. Juomia ostetaan kotiin aikaisempaa suuremmissa erissä, mutta harvemmin. Tyhjät pullot tuodaan kauppaan vasta uutta erää hankittaessa.
Pullokannan kasvattaminen vuoden muutaman kysyntähuipun vuoksi olisi epätaloudellista. Myös ympäristön kannalta on parempi, että pyritään ensisijaisesti tehostamaan ja nopeuttamaan pullojen palautumista takaisin kiertoon. Vaikka suomalaisten palautusaktiivisuus sinänsä edustaa kansainvälistä huippua, voitaisiin järjestelmästä vielä saada irti lisää tehoa, mikäli kuluttajat ryhtyisivät palauttamaan pulloja hieman nykyistä nopeammin. Etenkin kesällä olisi toivottavaa, että pienetkin erät palautettaisiin mahdollisimman ripeästi - mieluiten jokaisen kaupassakäynnin yhteydessä.

Lisätietoja: Ekopulloyhdistys ry, puh. 09-8689 860

© Ekopulloyhdistys ry 2004